Helmi Mummola – digiloikan ytimessä 2022!

Etäpalvelu Helmen neljäs toimintavuosi on alkanut ja päässyt jo hyvään vauhtiin! Tulevana vuonna Helmen painopiste tulee vahvasti olemaan senioreiden etäryhmätoiminnassa. Tästä on saatu esimakua jo viime syksynä, jolloin Helmi tuotti sisältöjä sote-sektorin asiakkaalle osana etäpäivätoimintaa. Nyt on tehty paluu ns. juurille, mutta ilman kuvapuhelimia!

Helmi Seniori -etäryhmäkonsepti on tuotu vastaamaan sote-toimijoiden tarpeita osana toimintakykyä tukevia etälähetyksiä kotona asuville senioreille. Videokuvapuheluita tarjoavat yritykset, joilla senioriasiakkaita kotona, voivat hankkia Helmi Seniori -palvelun omille asiakkailleen. Ryhmien sisältöinä mm. ohjattua teemakeskustelua, muistelua, bingoa sekä etäjumppaa. Sisällöissä huomioidaan aina asiakkaiden toimintakyky.

Nykypäivänä etähoivan asiakkaat ovat tottuneet hoitajan videokuvapuheluihin ja siksi heille on helppoa tulla mukaan ryhmiin. Näillä asiakkailla etäyhteys avautuu automaattisesti, joka entisestään edistää sujuvaa toimintaa. Kotona asuvat seniorit, jotka eivät ole etähoivan piirissä, puolestaan saattavat olla toimintakyvyltään vielä niin hyvässä kunnossa, että teknologian ja kuvapuheluiden käytön opettelu on helppoa – varsinkin kun se tehdään tuetusti.

Helmi Mummola, etäryhmätoiminnan keskus,Vihdin Nummelassa, on vuonna 2022 ns. digiloikan ytimessä senioreiden etäryhmätoiminnallaan. Meiltä Vihdistä löytyy onneksi huipputyyppejä, joita on mukana myös Helmi Seniori -etäryhmissä tuomassa iloa ja tukea senioreiden arkeen! 🙂

Terveyttä ja hyvinvointia tammikuulle!

T. Laura – TtM, gerontologi

#Onnistunutikääntyminen

Helmi Mummola